... tapahtui tänään, jotka kertoivat mulle taas pikkasen lisää tästä pienestä pojasta. Kuvassa kuunnellaan musiikkia.
Mulla oli nimittäin klassista musiikkia CD-soittimessa, istuin koneella ja Tumppi touhusi omiaan mun vieressä lattialla. Sitten se jäi paikoilleen, ja mä aloin höpöttää sille, miten lähdettäisiin kaupungissa käymään ja mitä siellä sitten tehtäis, kun Tuomas nousi ylös, osoitti kädellä CD-soitinta ja sanoi "kuunnellaan".
Sitten se tuli pitämään mua polvista (tekee aika usein niin) ja kuunteli tosi keskittyneenä Tsaikovskin toista sinfoniaa c-mollissa.
Toinen, mitä teki ensimmäisen kerran elämässään, oli että kertoi mulle mitä piirsi. Meillä piirretään paljon, mutta koskaan ennen en ole kuullut tekijän itsensä kertomana, mitä viivat paperilla todellisuudessa kuvaavat.
Tässäpä tämä: vene, kaloja ja lintuja sekä kalojen hammasharja. (puuvärit ja aika paljon kuolaa)
Kuvaushetken iltavalaistus ei tee oikeutta työlle, mutta kerron silti mitä missäkin on, koska se mullekin niin tarkkaan selitettiin.
Ruskea ja sininen laaja kaari kuvan puolivälin alapuolella vaakatasossa on se vene. Kaloja on kuvan yläosassa nuo ruskeat ja siniset sykeröt. Iso keltainen pallo kuvan oikeassa laidassa oli myös kala, mutta koska "kuli uonokki" (suom. tuli huonosti), sen päälle piirrettiin mustalla harakka. Lintuja (ei lajimäärittelyä) ovat myös harakan lähellä olevat pari ruskeaa sykeröä (joita erehdyin luulemaan kaloiksi, koska ihan lähellä on ihan saman näköisiä kaloja - sain osakseni äiti ootko ihan sokea -katseen).
Ja se kohokohta, kalojen hammasharja on tuolla veneen keulassa (oletan että vene kulkee oikealta vasemmalle) oleva vähän vahvempi syherrös, ei oikein erotu tässä kuvassa.
Musta on hirmu mielenkiintoista, että Tuomas piirsi kalat ylimmäksi ja veneen alimmaksi ja linnut siihen väliin.
Niin, joidenkin mielestä tämä kaikki on varmaan ihan normaalia elämää kaksivuotiaan kanssa, mutta musta tuntuu kuin olisin tänään päässyt taas askeleen lähemmäs poikani sielunelämää.
Tuomaan kanssa eläminen on ihmeellinen seikkailu!
Kuva: Annaelina Kotilainen Treen KV-näyttelyssä viime kuussa.
Tänään oli se kauan odotettu päivä, jolloin Tiuku sai kun saikin kolmannen sertinsä ja valioitui. Tuomarikin ihmetteli, mitä se 7-vuotiaana avoimessa luokassa teki, kunnes kuuli että tämä taisi olla ehkä 12. näyttely kotimaassa. Ja niistä viidessä on saatu vara-serti!
Anneli Sutela tuomaroi Jämsässä tiukalla otteella, mutta ei niin mairittelevasta kirjallisesta arvostelusta huolimatta saimme käteemme sertin, MVA-ruusukkeen ja tuomarin sekä kilpakumppanien onnittelut. Huh huh, kyllä se vatsanpohjasta kouraisi, kun tajusin että nyt se sitten tuli, se viimeinen serti!
Ja näyttelyynhän lähdettiin alunperin kuskiksi, ja koska kuskiksi lähdetään, otetaan oma koira mukaan. Kuskattavat joutuivat harmiksemme jäämään pois, mutta me mentiin, koska olin luvannut esittää myös Umanoma Hopsulaheisulan eli tutummin Pepin. Peppiä on siis kiittäminen, että lähdettiin aamulla liikenteeseen, vaikka olisi ollut paljon hauskempaa jäädä kotiin juomaan aamukahvia Hesarin parissa...
Peppi oli kehässä suloinen itsensä ja tuomari arvosti hänet tänään erittäin hyväksi. Arvostelu oli kyllä Tiukusen arvostelua parempi! Sen voi lukea Umanomien blogissa. Peppiä on ihana esittää, koska se on suloisuuden lisäksi myös niin helppo. Se vaan tulee ja menee niin kuin siltä pyytää, seisoo ja käy istumaan ja sitten taas seisoo ja tapittaa superkauniilla silmillään. <3
Tiukulla oli tänään ihme iili päällä. Ehkä se tiesi...
Se veti kehässä! Sain juosta sen perässä, kun neljää avonarttua juoksutettiin kierrosta. Arvelin sen johtuvan edellä kulkevan herkkunameista, mutta myös yksilöarvostelussa Tikkeliksellä oli ihan mahtava draivi. Enpä ole ennen moista kokenut! :-)
Lisäksi Tiukuinen haukahteli kehässä. Ihan outoa! Eikä olisi malttanut seistä patsastella tuomarin arvostellessa perusteellisesti ja kiireettä. Ehkä tuollainen raggari-Tiuku oli tuomarin mieleen, kun se titteli nyt sitten osui kohdalle. ;-)
Tässä vielä Tiuku ja mukana matkannut Onni autossa kotimatkan kynnyksellä. Rusetitkin pysyivät juuri ja juuri häkin kyljessä hattujatempovassa tuulessa!
Ja vielä Tikellyksen arvostelu:
Anneli Sutela, Jämsä:
Erittäin hyvän tyyppinen. Hyvä pää, hyvä kaula. Aavistuksen takakorkea. Saisi olla voimakkaammin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä runko. Liikkuu turhan ahtaasti takaa ja hieman leveästi edestä. Karvapeite OK. Hieno esiintyminen. Luonnontöpö. Olisi eduksi voimakkaampi luusto. AVO ERI pn2 SERT FIN MVA
(vai miten nää nyt menee...)
Juhlaa on kerrassaan aina kun serkut tulevat kylään. Tumppi ihan innoissaan selittää kirjan kuvioita ja serkut kuuliaisena yleisönä seuraa silmä kovana. Serkkujen tuloon oli syykin...
Ja sen kertoo kakku:
Apinan näköinen sydämenpitelijä on oikeasti nalle, koska päivänsankari tilasi nallekakun. Selailimme vähän kakkusivuja ja kiva nallekakku löytyi täältä. Meidän kakku ei ole ihan näin hieno mutta varsin maistuva siitä tuli - kiitos vinkistä ohjeet a la Marie!
Mainittakoon, että tämä nalle oli ensimmäinen marsipaaniluomus, jonka olen 37-vuotisen elämäni aikana tehnyt. Siihen nähden mielestäni ihan onnistunut. Ja kun ottaa huomioon, etten ole mikään taiteilijatyyppi... Marsipaanitaide on kuitenkin niin hauskaa, että ensi vuonna loihtinen jotain kivaa taas Tumpin toiveita noudattaen.
Kun kakuista oli kynttilät puhallettu siirryttiin lahjoihin. "Avataan, avataan", sanoi Tumppi monta kertaa kunnes lopulta pääsi pakettien kimppuun. Onneksi jouluna tuli treenattua, ja hienosti sankarimme paljasti toinen toistaan hienomman lahjan paketeista. Kiitos kaikille todella mieluisista lahjoista, ollaan saatu tänään ilta kulumaan rattoisasti!
Ja kun kyseessä on koiraihmisen juhla, oli juhlaväkeen soluttautunut myös lukuisa joukko koiria: ei olekaan tuossa pihassa ennen nähty kuutta länsigöötanmaanpystykorvaa yhtä aikaa! Kuvassa edestä taakse pyllyt kuvaajaan päin meidän Onni, Maikun Pipsa (vas.) ja Elsa (oik.) sekä Katin Elli ynnä kasvot tänne päin Katin Leevi. Ja missä se kuudes sitten!
Tike, joka kulkee aina vähän omia teitään oli tällä kertaa yleisönä ihmisten seurassa koiria ihmettelemässä. Paras näköla on kuistin aidan päältä, missä kelpaa vähän sitten ylvästelläkin kun Katikin vieressä ihailee.
Pitkänmatkalaiset (Röpelisen perhe) on jo päässyt onnellisesti kotiin ja vissiin unten maillekin jo, mä odotan että päivänsankari nukahtaa pitkän ja vaiheikkaan päivän kuviot moneen kertaan kerrattuaan ja käyn itsekin maaten. Kiitos kaikille kivasta synttäripäivästä, vuoden päästä sitten taas!
P.S. Onneksi leivoin sen toisenkin kakun, siitä saatiin Jullen ja Jänön kunniaksi oiva juhlakakku. Jullesta tuli eilen Suomen muotovalio ja Jänö-emo valittiin näyttelyn kauneimmaksi gööttiveteraaniksi - ONNEA!
Mulla oli nimittäin klassista musiikkia CD-soittimessa, istuin koneella ja Tumppi touhusi omiaan mun vieressä lattialla. Sitten se jäi paikoilleen, ja mä aloin höpöttää sille, miten lähdettäisiin kaupungissa käymään ja mitä siellä sitten tehtäis, kun Tuomas nousi ylös, osoitti kädellä CD-soitinta ja sanoi "kuunnellaan".
Kuvaushetken iltavalaistus ei tee oikeutta työlle, mutta kerron silti mitä missäkin on, koska se mullekin niin tarkkaan selitettiin.
